Kiss your body better

Nyt tulee sisustuksen sijaan kauneutta.

Pääsin nimittäin mukaan Kauneushoitola Kuulaan kauneusiltaan. Paikka oli Ravintola Fanny Bulevardilla.
Environin A-vitamiinivoiteet ovat olleet minun luottotuotteita jo vuoden. Samoin olen käynyt Kuulaassa neulashoidoissa, tehostamassa vaikutusta.  Ei muuten ehkä parasta hemmottelua, mutta takuulla tehokasta ja tuloksia tuottavaa. A-vitamiinivoiteet aloitetaan asteittain, ihoa siedättämällä. Environin maahantuoja Minna kertoi  kuvien kera voiteiden hämmästyttävistä tuloksista. Olen edelleen vaikuttunut.
Odotin iltaa kovasti, koska luvassa oli myös jotain aivan uutta. Ja niihän siellä tosiaan oli, ja olen aivan innoissani.

Illan juontajana toimi  Anne Kukkohovi. 





















Uutta tällä kertaa oli Bellabaci-kupit. Nämä ovat  silikonista tehdyt imukupit vartalolle ja kasvoille, joita käytetään imuhierontaan. Imu aiheuttaa tuoreen veren, hapen ja ravinteiden syöksyn ihon pintaan kiihdyttäen  imunestekiertoa, jolloin kuona-aineet ja toksiinit poistuvat. Vähentää  selluliittia, poistaa kuona-aineita, lievittää lihasjännitystä, häivyttää raskausarpia ja kiinteyttää ihoa.
Kuppeja löytyy omansa kasvoille ja vartalolle.

Uutta Kuulaassa olivat myös Pure Colors -mineraalimeikit. Niiden käytöstä ja muutenkin meikkivinkkejä antamassa oli yksi Suomen eturivin meikkitaiteilijoista, Hannele Herttua.
Hänen terveisensä meille suomalaisille oli se, että silmämeikissä tärkeintä ei ole luomivärin sävy. Tärkein on tumman linerin käyttö. Tämä tuo meidän suomalaisten haaleat silmät kauniisti esille. Eli  saadaan aikaan  "huskysilmät". Totta muuten.





Yllä omat salaiset aseeni. Bellabaci-kupit otetaan nyt käyttöön ja testiin. Lupaan palata näiden tuotteiden merkeissä vielä ja kerron teille tuloksistani myöhemmin.

Näistä tuotteista saisi muuten sivukaupalla juttua. Jos janoatte lisäinformaatiota, sitä löytyy maahantuojan sivuilta täältä, klik. Hoitoja tekee Helsingissä Kauneushoitola Kuulas, klik.

Kuulaan kaunista loppuviikkoa! Lähdenkin tästä nyt testailemaan, heippa selluliitti...




Ei kommentteja